6
HUH
15.00
Miesten 2-sarja, Playoffs

Kiisto - Raision Loimu  

Isolahden koulu

Loimu jatkaa välieriin, Kiisto kesälomalle.

Viikonloppuna pelattin todella kiihkeät pudotuspelit Kiiston ja Loimun välillä. Lauantaina Isolahdessa sata katsojaa piti varsin kovaa metakkaa ja molemmat joukkueet selvästi nauttivat pelata kovassa kannustuksessa, sillä ottelu oli todella hyvätasoinen. Molemmilta joukkueilta puuttui ykkösliberot sairastumisten takia.

Ensimmäinen erä meni Loimun hallitessa erää. Johtivat sitä 19-14, mutta sitten Kiisto rupesi lämpenemään ja nousi tasoihin 21-21. Loppuerä mentiin tasahtia, Loimun kuitenkin napaten kaksi viimeistä pistettä ja vieden erän 25-23. Toinen erä samanlainen, paitsi että Kiiston hallitessa erää ja välillä Loimu nousi tasoihin. Loppuerässä kuitenkin Kiisto vie tärkeimmät pisteet ja erän lukemin 25-23. Pitkä tauko ja banskua suuhun. Kiisto lähtee kolmanteen hyvällä ilmeellä ja karkaa 17-11 johtoon. Tässä kohtaa Loimulla oli todella kovaa epäonnea, sillä Kiiston selvässä johdossa heiltä loukkaantui molemmat pelissä olevat liberot. Epäselväksi jäi törmäsivätkö vaihtotilanteessa yhteen vai mitä tapahtui, mutta joka tapauksessa tästä epäonnisesta tapahtumasta johtuen saivat sääntöjen puitteissa nostaa yhden kenttäpelaajan kolmanneksi liberoksi. Siitähän nousi jonkinmoinen hässäkkä ja kun peli lopulta saatiin jatkumaan, niin Loimu sai hurmoksen päälle Kiiston ihmetellessä, että mitä tapahtui. Loimu nousee tasoihin, mutta Kiisto vielä hiukan piristyy ja saa kaksi eräpalloa 24-22, mutta niitä ei saada katki vaan Loimu erän lopulta 29-27. Neljäs erä ja Kiisto vaikuttaa hyvin lamaantuneelta. Loimu karkaa 8-2 johtoon ja peli näyttää selvältä. Kiiston kapteeniin karjaisu aikalisällä herätti ilmeisesti joukkueen tai ainakin kapteenin seuraava syöttövuoro, jossa rupesi tulemaan sellaista pommia että jopa Loimun kolmoslibero oli ihmeissään, vaikka hyvän pelin pelasikin. Vilkku päälle ja ohitte kovaa, ja Kiisto voittaa erän 25-19 ja saa lähteä hyvillä mielin viidenteen erään. Ratkaisuerä siis lähtee Kiiston hallitessa, aluksi 4-0, 6-1 ja vielä 8-3 puolten vaihdossa. Mutta niin vaan Loimu tulee jälleen tasoihin tilanteeseen 12-12. Ottelupalloa ei Kiisto enää saanut, loimu kuittasi itselleen toisen eräpallon ja viel erän 16-14 ja koko ottelun 3-2. VIidennestä erästä huomiona, että kentän kenties kokenein pelaaja, vaihdosta ottelun aloittanut, Kai Lehtinen teki viidenteen erään 8 pinnaa, eli käytännössä ratkaisi tämän ottelun yksin.

Palkintoraati palkitsi Kiistolta kapteeni Veetin, joka kantoi kyllä joukkuetta kapteenin ottein. Vierailta palkittiin Akseli Kouki jota ei meinattu Saada kuriin hyökkäyspäässä. Kiistolta kyllä koko joukkue esiintyi hyvin.

Raisiossa jatkettiin sitten sunnuntaina, eikä ottelu ollut yhtään viileämpi. Tällä kertaa Kiisto vie kaksi ensimmäistä erää tähän sarjaan verraten “selvästi”, sillä kumpikaan erä ei mene 2 pisteen erolla.
Kolmaanteen erään Loimu saa pelin kasaan ja vie selvästi 25-15. Neljäs taas tiukkaa, Kiistolla lopussa 22-19 johto, mutta loppuun asti se ei kanna. Erä loimulle 25-23. Sitten taas perinteisesti viidenteen erään. Sitä mentiin aivan tasatahtia loppuun saakka, mutta ottelupalloon ei Kiisto taaskaan pääse, Erä Loimulle 17-15 ja Loimu jatkaa välieriin.
Palkintoraati valitsi Samat kaverit eli Akseli ja Veeti.
Kokonaisuudessaan Kiisto pelasi todella hyvin, voisi ehkä sanoa että kuntohuippu oli oikein ajoitettu, se ei vain aivan riittänyt Loimua vastaan. Tietysti Valtterin sairastuminen ennen näitä pelejä vaikutti, mutta Roni kyllä varsin miehekkäästi otti uuden pelipaikan haltuun, eikä pelit siihen kaatunut. Loimun kokemus ja erityisesti passari Siren ja hakkuri Lehtinen ratkaisivat kokemuksellaan molemmat viidennet erät.
Jälkipelit. Pientä kalapaliikkia käytiin pelin jälkeen. Kuumassa pelissä tapahtuu paljon, on tuuletusta verkon läpi ja vähän huuteluakin, se kuuluu peliin. Pelin jälkeen huutelu, K****ksi haukkuminen, lällättely ei kuulu tähän lajiin(eikä varmaan mihinkään muuhunkaan lajiin) . Yleisöstä valheellisten syytösten esittäminen kesken pelin, ei kuulu tähän peliin. Pelin jälkeen raivokas huutaminen toisen joukkueen katsojille, valmentajille, pelaajille, ei kuulu peliin. Kokemus vei voiton kentällä piste. mutta muuten voi Loimun leirissä olla opittavaa tästä ottelusarjasta ja noista edellämainutuista lauseista. Myös katsojille voi olla hyvä näitä asioita teroittaa.

Kiitos Loimulle mahtavista peleistä, saimme todellisen kauden huipennuksen näistä peleistä, ja ne kehittivät joukkuetta henkisesti varmasti todella paljon. Tsemppiä välieriin!!
Kiisto kiittää kaikkia kannattajiaan kaudesta, palataan eetteriin heti kun jotain kerrottavaa jostain on. Ainakin ensi viikonloppuna B-pojat ovat hakemassa menestystä sm-finaaleista.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vaasan Kiisto - since 1904

Y-tunnus: 0183705-6

Verkkolaskutusosoite: 003701837056

Välittäjä: Apix Messaging Oy