Variskalle oli löytänyt kivasti yleisöä sunnuntai-iltapäivänä seuraamaan lentopalloviihdettä. Lähes 300 silmäparia näki kolme erää varsin kovatasoista lentopalloa. Eka erä eteni Murikoiden pienessä johdossa koko erän, Kiisto pysyi mukana mutta omalla syöttövuorolla ei juurikaan pinnoja saatu. Murikat sen sijaan pystytteli tiivistä torjuntaa laitoihin. Erä Murikoille 25-20.
Toinen erä lähti käyntiin Kaapo Vanhatuvan hypäreillä ja vaikeat syötöt veivät Murikat heti selvään johtoon. Kiisto sai kuitenkin hiukan kirittyä, mutta loppuerässä Murikat jälleen painoi kaasua ja vei erän selkein 25-15 lukemin. Pitkällä tauolla kopissa joukkueelle pientä herättelyä ja yleisölle viihdettä kun seuraikonit Mikki ja Hapa antoivat omat terveisensä yleisölle.
Kolmas erä lähtikin hienosti Kiiston komennossa parantuneen syöttö ja hyökkäyspelin ansiosta. Kiisto johtikin erää aina 20 pisteeseen saakka ja oli jo viemässä ottelua neljänteen erään. Murikat oli kuitenkin viimeisissä palloissa vahvempi ja vei erän 25-23 sekä koko ottelun 3-0.
Kiiston pelaaminen oli parempaa kuin viikko sitten sarja-avauksessa, mutta vastustajakin oli selkeästi kovempi.
Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Murikoiden passari Eeli Kuukasjärvi, joka pelasi kyllä näyttävää passipeliä. Kiistolta palkinnon pokkasi Nico, samoin kuin myös Herra Kiisto palkinnon.
Onneksi tappiota ei nyt kauaa murehdita, sillä jo perjantaina saadaan Murikat uudelleen vieraaksi. Tällä kertaa Suomen Cupissa jossa panoksena on pääsy seuraavalle kierrokselle, jossa vastaan tulee Kyyjärven Liigajoukkue!!
Kiitokset runsaslukuiselle yleisölle, toivottavasti näemme tulevissakin peleissä.