30
MAR
15.30
Miesten edustus, 1-Sarja

Kiisto - Oulunsalon Vasama  

Oulunsalo

Revanssi Oulunsalossa

Sunnuntaina Kiisto kohtaa vierapelissä Oulunsalon Vasaman. Osva tiputti Kiiston Suomen Cupista ensimmäisellä kierroksella alkukaudesta. Luvassa siis odotettu revanssi, kun joukkueet ottavat mittaa ensimmäisen kerran 1-sarjassa.

Viime kohtaamisen jälkeen Kiisto on löytänyt uuden vaihteen pelistään. Alkukauden vaikeuksien jälkeen se on kavunnut sarjataulukossa neljänneksi kuudella voitolla ja kolmella häviöllä. Vastustajat löytyvät taas sijalta kahdeksan.

Ensimmäistä kauttaan 1-sarjassa pelaava Osva on voittanut kaudella kolme peliä, joista kaksi on tullut peräkkäin viimeisimmistä peleistä. Suomen Cupissa joukkue on selvinnyt eteenpäin myös toiselta kierrokselta.

Osvalta sadan pisteen rajan tähän mennessä ovat ylittäneet Jussi Sangi ja Tapio Kurikka. Kiiston pistetilastojen kärjestä löytyvät Elias Kaijanto (124 pistettä) ja Konsta Viljamaa (123 pistettä).

Tämän kalenterivuoden ottelut käyvät vähiin, ja Kiisto pelaa sunnuntain Osva-ottelun jälkeen vielä kerran vieraissa Isku-Veikkoja vastaan 14.12. ja kerran kotona Pumaa vastaan 20.12.

Vaasan Kiisto - since 1904

Y-tunnus: 0183705-6

Verkkolaskutusosoite: 003701837056

Välittäjä: Apix Messaging Oy