Tarmo Luoma 1939 - 2022
KuntoiluJulkaistu: 03.10.2022 21.19

Tarmo Luoma 1939 - 2022

Kesälla saimme kuulla suruviestin, Kiiston pitkäaikainen tukija sekä hengen luoja oli menehtynyt.

Tarmo Luoma toimi Vaasan Kiiston varapuheenjohtajana sekä johtokunnassa moneen otteeseen pitkiä jaksoja. Hän toimi yksityisyrittäjänä omassa säiliöalan yrityksessä vuosikymmenet. Yrittäjätyön ohessa hänelle kuitenkin Kiistolainen urheilutoiminta oli tarkeä henkireikä. Mukana hänellä on ollut koko perhe: Tarmon ja Anelman lisäksi kaikki viisi lasta ovat olleet Kiistossa mukana.

Tarmo hakeutui kotiseudultaan ”sieltä paremmasta Härmästa” eli Ylihärmästä Vaasaan jo 16-vuotiaana. Aluksi hän toimi mm. rakennuksilla betonimyllarin apulaisena. Työura jatkui sitten oman yrityksen perustamisena ja yksityisyrittäjän ura jatkui sitten lähes lopun elämää. Tarmo koki urheilun ja Kiiston olevan hyvä vastapaino työlle ja se on ollut koko perheelle hyvä yhteinen toimintamuoto ja kasvattavaa toimintaa.

Kiistossa Tarmo otti osaa johtokunnan jäsenenä lähes kaikkeen toimintaan. Kiistossa tehtiin jalkapalloa varten oma kenttä Ristinummen asuntonäyttelyalueelle ja vahva nuorisotyö käynnistyi tällöin jalkapallon piirissa, myöhemmin FC Kiiston piirissa. Jalkapallon lisäksi hän oli kuntojaoston käynnistämisessä mukana ja kaikissa yhteisissä hankkeissa, kuten lentopallon valtakunnallisen Power Cup- tapahtuman jarjestelyissä v. 1995 Vaasassa.

Erittäin merkittävä panos hanellä oli talouden järjestämisessä. Tarmo oli aina mukana, kun etsittiin sponsoreita. Merkittävää oli bingotoiminnan tulojen organisointi Kiiston tukiorganisaatiohin, mikä on ollut poikkeuksellista ja joista Kiistolaiset ovat kiitollisia ja tyytyväisiä.

Kiistossa on aina tarvittu paljon toimitsijoita ja huoltojoukkoja. Mukavina aikoina Tarmo kertoo Kiiston 100- vuotishistoriikissa toimistaan Kiiston omissa ”yöjuoksuissa”, joista muodostui käsite 25- vuoden aikana.

Tarmo totesi, etta Kiiston toiminta on ollut hyvää ja tervehenkistä sekä kasvattavaa toimintaa.”Kiiston piiristä on tullut paljon ystaviä. Nykyaika on vain mennyt kovin kiireiseksi myos seuratoiminnassa. Yhteisiä tilaisuuksia ja aikaa yhdessaoloon soisi olevan nykyistä enemmän”.

Se, mihin Tarmoa pyydettiin mukaan toimintaan, tuli myos hoidetuiksi. Tämä oli tiedossa Kiiston piirissa. Tarmo oli nimensä mukaisesti tekijämies ja kannustava hengen luoja.

Vaasan Kiisto - since 1904

Y-tunnus: 0183705-6

Verkkolaskutusosoite: 003701837056

Välittäjä: Apix Messaging Oy